
Haluatko vapaaehtoiseksi Jyväskylän Seta ry:lle? Nyt olisi hyvä tilaisuus tulla kuuntelemaan kokoamaamme infotilaisuutta 7.11.2024. Tapahtuma toteutuu klo 17–19 välillä.
Paikkana on Talvikki-sali, Matarankatu 6, 40100 Jyväskylä. Talvikki sali on Matarankeskuksen toisessa kerroksessa, Jyväskylän Setan toimistoa vastapäätä. Tapahtumassa pääset kuulemaan lisää järjestön toiminnasta ja siellä tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Osa ajasta on varattu yhteiselle keskustelulle ja silloin meiltä pääsee kysymään mielenpäällä olevia kysymyksiä tai ihan vaan tutustumaan porukkaan 🤗
Nostamme esille muun muassa näitä kahta roolia:
Ryhmänohjaaja: Toimii ryhmässä vertaistukena muille samassa tilanteessa oleville ihmisille. Keskustellaan mietityttävistä asioista.
Hallitus: Mahdollisuus verkostoitua valtakunnallisesti muiden sateenkaari-järjestöjen kanssa ja päästä valtakunnallisiin koulutuksiin. Pääsee osallistumaan järjestön strategiseen kehittymiseen sekä yleisesti hallituksen toiminnan pyörittämiseen.
🥰 Toivomme jokaista asiasta ja Jyväskylän Seta ry’stä kiinnostunutta tulemaan mukaan. Tapahtumaan tuleminen ei sido sinua jäämään vapaaehtoiseksi tai hallitukseen.
Kaikkien tapahtumaan osallistuneiden kesken arvotaan Jyväskylä Priden kangaskassi.
Osallistuville on tarjolla pientä purtavaa yleisen infon ja keskustelun lomassa.
Tässä on linkki tapahtuman ilmoittautumiseen: https://forms.gle/o3pN4i2XTqNUGzA96
Huom! Ilmoittautumisen viimeinen päivä on tiistai 5.11.! Jos on kysyttävää, ota yhteyttä jklsetainfo@gmail.com
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.