Tervehdys kaikille! Tässä blogikirjoituksessa käsittelen harjoitteluani Jyväskylän Seta ry:n toiminnassa. Harjoittelujakso kesti noin seitsemän kuukautta ja sisälsi moninaisia työtehtäviä, joita pyrin avaamaan tässä tekstissä mahdollisimman kattavasti. Tarkastelen harjoitteluani ensisijaisesti ammatillisesta näkökulmasta mutta tuon esille myös omia ajatuksiani ja kokemuksiani matkan varrelta. Tämä kirjoitus toimii yhtenä harjoitteluni arviointitehtävistä.
Tarina alkaa
Vuoden 2023 Jyväskylän Pride-viikolla opin, että yhteisöpedagogit voivat mennä tekemään harjoittelunsa Setalle ja tarkemmin sanottuna järjestämään Pride-viikkoa. Se yllätti minut, sillä aloin vasta pikkuhiljaa huomaamaan, kuinka laaja työkenttä opinnoissani on saatavilla. Silloin asetin tavoitteekseni päästä seuraavana vuonna mukaan toimintaan. Olin yhteydessä puheenjohtajaan alkuvuodesta ja jo huhtikuussa 2024 pääsin mukaan Pride-tiimiin.
Viestinnän ja verkostotyön oppijana
Alkuvaiheessa pääsin mukaan sponsorien hankintaan. Tämä oli minulle kokonaan uutta ja hieman pelottavaa. Pelottavaa siinä oli tuntemattomille soittaminen, sillä en ole koskaan tykännyt puhelimessa puhumisesta. Asiassa minua auttoi työparini, joka suoritti samalla omaa harjoitteluaan Humakin kulttuurituotannon puolelta. Töiden edetessä sain itsevarmuutta soittamiseen ja moniin muihinkin asioihin.
Työparini kanssa jaoimme sponsoreiden hankinnan kahteen osaan: tapahtumien ja rahasponsoreiden hankintaan. Minun vastuullani oli kontaktoida mahdollisia tapahtumanjärjestäjiä. Onnistuin viestinnässä muutamien toimijoiden kanssa ja sain jopa yhden rahasponsorin!
Tätä tehdessäni tajusin, että jopa sähköposti voi mennä sekaisin, kun on yhteydessä tarpeeksi moneen eri paikkaan. Toinen oppimani asia oli se, ettei tarvitse pelätä olla yhteydessä muihin toimijoihin. Puhelimen ja sähköpostin takaa löytyy ihminen, joka yrittää vain tehdä työtään. Tätä on hyvä ajatella, kun soittaminen tuntemattomaan ahdistaa.
Erilaisia työtehtäviä
Sanomattakin on selvää, että harjoittelu sisälsi todella paljon verkostoitumista. Jokainen paikka, mihin olin yhteydessä oli minulle jollain tavalla uusi. Sen lisäksi olin yhteydessä muutamiin Jyväskylän Setalle uusiin toimijoihin. Tiedän, että seuravana vuonna Setalta ollaan heille jälleen yhteydessä.
Yksi tehtävistäni oli etsiä Pride viikolle oma Stage Manageri, joka pystyisi huolehtimaan Puistojuhlan ja Iltajuhlien esiintyjistä. Tässä hyödynsin Humakin sisäistä viestintää, sillä tiesin monien kulttuurituotannon puolella opiskelevien opiskelijoiden haluavan lisää kokemusta aiheesta. Tätä kautta onneksi löytyi yksi innokas, joka sai tehtävän hoitaakseen.
Alkujaan Stege Managerin ansiosta pääsin huolehtimaan myös kokouksien hybriditoteutuksesta. Tämän pohjalta muutamat muutkin pääsivät kokouksiin muista menoistaan huolimatta. Oli mukavaa päästä luomaan heille mahdollisuus osallistua kokoukseen mistä vain.
Pride -viikko
Tapahtumaviikon aikana toimin enimmäkseen juoksupoikana, ja vierailin viikolla järjestetyissä tapahtumissa. Tehtävänäni oli jakaa osallistujamäärää seuraavat lomakkeet tapahtumien järjestäjille. Isoin vastuu minulla oli kuitenkin Nuorisodiskosta, jota avaan seuraavassa kappaleessa enemmän.
Puistojuhlaan tulin apulaiseksi kokoamaan ja purkamaan. Osallistuin kulkueeseen Humakin omassa blokissa, jonka sain järjestettyä osaksi Jaoston ’tapahtumia’. Erityisesti olen iloinen siitä, että Humak lähti tänä vuonna kulkueeseen sekä lahjoittajaksi tapahtumaan. Vaikka blokkimme olikin pieni, niin jokainen osallistuja oli mukana koko sydämellään.
Nuorisodisko
Tässä vaiheessa sain ottaa vastuulleni koordinoida Nuorisodiskon, joka oli suunnattu 13–17-vuotiaille sateenkaareville nuorille. Haluan kiittää Veturitallien ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka kanssa sain työskennellä tapahtuman toteuttamisessa! Tarkemmin työtehtäviini kuului etsiä erilaisten pisteiden vetäjiä, suunnitella pisteiden paikat salissa ja toimia ihmisenä, joka tietää miten kaikki toteutetaan. Tapahtuman järjestäminen oli minulle aivan uutta, joten jokainen tekemäni asia kehitti omaa ammattitaitoani hurjasti.
Tein myös paljon virheitä, joten tässä on muutamia ohjeita tulevaisuutta varten: 1. Tarkista kaikki tekniset asiat vähintään paria tuntia ennen tapahtuman alkua. 2. Tee tarkka suunnitelma sekä aikataulu, jonka mukaan kuljetaan ja jätä hyvin joustovaraa ongelmien varalle. 3. Kutsu tapahtumaan tulevat työntekijät paikalle tiettyyn aikaan, jotta jokainen kerkeää kasata oman pisteensä. 4. Puhu enemmän ihmisille, se on oikeastaan ihan kivaa ja opettavaista.
Ilta oli muuten todella onnistunut ja paikalle löysi noin 60 nuorta. Osa ei ollut tietoinen tapahtumasta etukäteen mutta jäi hengailemaan ainakin vähäksi aikaa. Diskosta on jäänyt minulle paljon hyviä muistoja.
Vapaaehtoistapahtuma
Tässä vaiheessa harjoittelua olin ylittänyt tuntini ja päätimme yhdistää kolmannen harjoitteluni mukaan samaan yhteyteen. Pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa vapaaehtoistapahtumaa. Tähän yhteyteen tein viestintäsuunnitelman, joka kattoi nettisivut ja Instagramin/Facebookin.
Tämä oli toinen kerta, kun pääsin tekemään viestintäsuunnitelmaa ja se oli opettavainen kokemus. Tavoitteena oli saada lisää vapaaehtoisuudesta kiinnostuneita tulemaan mukaan toimintaan. Tästä syystä päätin käyttää mainonnassa suoria kysymyksiä esim. ’Kiinnostaisiko sinua lähteä vetämään transmaskuliinien ryhmää?’ Viestintäsuunnitelma tehtiin nopealla aikataululla, ja noin kuukauden ajan me mainostimme tulevaa tapahtumaa.
Tapahtumaan suunnittelin eväät ja toimin tietynlaisena sihteerinä. Tapahtumaan osallistui hyvä määrä kiinnostuneita vapaaehtoisia. Siellä keskustelimme ja saimme paljon hyviä uusia ideoita tulevaisuuden toimintaan. Suorasta viestinnästä oli hyötyä, sillä haetuille ryhmänvetäjien paikoille löydettiin innostuneita vetäjiä.
Tulevaisuus ja harjoittelut järjestöissä
Järjestöjen toiminnassa mietitään jatkuvasti tulevaisuutta. Varsinkin vapaaehtoisia etsiessä on hyvä tiedostaa, kuinka paljon tekemistä ihmisillä on nykyään. Kaikkeen ei ole aikaa, joten tulee miettiä miksi joku haluaisi tulla mukaan toimintaan ja kehittää sitä sen pohjalta. Toivon tulevaisuudessa työnteon käsityksen muuttuvan, sillä ihmisiä ei olla rakennettu siihen ’normaaliin’ yhdeksästä viiteen työskentelyyn. Meidän tulisi huomioida saadut tulokset, eikä työhön määriteltyjä työtunteja.
Järjestötyö monipuolistuu päivä päivältä ja siihen on hyvä varautua. Harjoittelussani opin luomaan suhteita erilaisten sidosryhmien kanssa. Isossa osassa oli myös viestintä, varainhankinta sekä tapahtumatuotanto. Tältä pohjalta suosittelen tulemaan Jyväskylän Setalle harjoitteluun. Käteesi jää varmasti paljon uutta!
Jyväskylän Seta ry tulee tarjoamaan tulevina vuosina ainakin kahta harjoittelupaikkaa juuri samoissa rooleissa, missä itse pääsin työskentelemään. Opiskelijat ovat loistavia harjoittelijoita siitä syystä, että me haluamme kehittyä omalla alallamme. Me olemme hyvää ja halpaa työvoimaa, joka haluaa kehittää toiminnan tulevaisuutta. Opiskelijat ovat tulevaisuuden ammattilaisia.
Sara Laajavaara
Yhteisöpedagogi opiskelija, Humak
Kuvat: Sara Laajavaara